Verkkokaupan vuosi tiivistettynä
MyCashflown blogissa tiivistettiin mallikkaasti vuoden aikana verkkokaupan maailmassa tapahtuneet asiat. Hieman vähemmän alaa seuranneilta lienee jäänyt huomaamatta verkkokaupparatkaisuja tarjoavien tahojen välinen kinastelu esimerkiksi markkinaosuuksista. Vuoden aikana on myös syntynyt lisää kilpailua alalle, minkä seurauksena meillä verkkokauppojen parissa työskentelevillä on käytössämme suurempi ja ennen kaikkea parempi valikoima työkaluja verkkokaupan perustamiseen.
MyCashflown blogissa tapahtumia on käsitelty varsin kattavasti, mutta itse lisäisin listaan vielä Magento-nimisen avoimen lähdekoodin ohjelmiston kypsymisen. Magento vaikuttaa erittäin lupaavalta verkkokauppaohjelmistolta, johon tulen varmuudella tutustumaan tarkemmin lähiaikoina. Magento mahdollistaa pakasta vedettynä mm. digitaalisten tuotteiden kauppaamisen eli asiakas saa maksamisen jälkeen latauslinkin, jolla hän saa ladattua ostoksensa omalle koneelleen. Kyselin tuossa jokin aika sitten mahdollisuutta tehdä Clover Shopilla vastaava kauppa, mutta ainakaan Apilarattaalla ei ollut tarjota ainakaan kovin hyvää valmista ratkaisua tuollaisen kaupan toteuttamiseen.
En lähde kirjoittamaan uusiksi juttuja, jotka on MyCashflown blogissa jo kerrottu, joten terve menoa MyCashflown blogiin: Verkkokaupan vuosi olennaisilta osin.
Muuta luettavaa
Avania on oululainen verkkokaupan ja Internet-palveluiden asiantuntija.
