Fruugon Beta-version testi
Yllätyi taannoin positiivisesti, kun sain kuin sainkin tunnukset Fruugon suljettuun Beta-testiin. Niille jotka eivät tiedä, Fruugo on suomalaisten suunittelema verkkokauppapalvelu, josta kuluttaja pystyy helposti tilaamaan tuotteita omalla kielellään tuotteiden ja kauppiaiden sijaitessa eri puolilla Eurooppaa. Fruugo siis kokoaa kauppiaat yhteen ja tarjoaa heille yhteisen markkinapaikan. Idea on hyvä, mutta millä mallilla on toteutus?
Uskallan sanoa, että ainakin kohtalaisen hyvällä. Kauppoja Fruugoon on ilmaantunut jo jonkin verran, mutta toki vielä ei valikoima ole mikään päätähuimaava. Kauppiaiden määrää ja tuotevalikoimaa täytyy luonnollisesti saada kasvatettua, mutta kaikki ajallaan, onhan palvelu vasta Beta-vaiheessa.
Fruugossa jokaisen tuotteen kohdalla on peukut ylös- ja alaspäin, joten tuotteiden nopea arviointi on tehty helpoksi. Lisäksi tuotesivuille voi kirjoitella kommentteja ja tuotteet, jotka itse omistaa, voi merkitä.
Vertailu-toiminto kaipaa ehkä vielä hieman säätämistä, nykyisellään toiminto ainoastaan listaa vertailussa olevien tuotteiden pikkukuvat rinnakkain. Toiveena olisi, että esimerkiksi samankaltaisten tuotteiden ominaisuuksia voisi vertailla tarkemmin.
Useimmissa tuotteissa on aivan liian pienet kuvat, joten siihen täytyy tulla parannus. Verkkokaupan tuotekuvien tulee olla suuria ja selkeitä. Avautuvien tuotekuvien tulisi mielellään avautua jopa käyttäjän kuvaruudun kokoiseksi, jolloin niiden yksityiskohtia pääsee tutkimaan lähemmin. Pienet tihrukuvat lähinnä ärsyttävät asiakkaita. Verkkokaupan yksi suurimpia ongelmiahan on se, että tuotetta ei pääse koskettamaan ja tutkimaan kovinkaan tarkasti. Suuret tuotekuvat auttavat tässä asiassa edes vähän.
Hakukenttä on aika selkeästi esillä, samoin pidetyimmät tuotteet, bestsellerit ja uusimmat tuotteet. Hakukentästä sen verran negatiivista palautetta kuitenkin, että se jää jonkin verran piiloon esittelyheaderin viedessä päähuomion. Kyseenalaistaisin itse koko esittelyheaderin olemassaolon, sillä en koe sitä lainkaan tarpeelliseksi. Ainakin sen huomioarvoa kannattaisi säätää reippaasti pienemmäksi.
Tuotekategoriat on piilotettu ehkä hieman liian hyvin ainakin minun makuuni. Uskoisin, että tuotekategorioiden tuominen selkeämmin esiin innostaisi shoppailusta pitäviä selailemaan enemmän tuotteita. Lisäksi jäin kaipaamaan hieman tarkempia tuotekategorioita, mutta vähäisen tuotemäärän vuoksi kategorioissa lienee vielä säästelty.
Etusivun tuotelistauksia pystyy vierittämään klikkaamalla tuoterivin päässä olevaa nuolta, mutta tuon systeemin täytyy vielä kehittyä. Ainakin minun testeissäni vierityksessä oli ongelmia, sillä joskus esiin vieri ainoastaan yksi uusi tuote ja seuraavalla näpäyksellä viisi uutta tuotetta. Vieritysnuoli on myös hyvin huomaamaton, vaikkakin käyttöliittymä vihjaa vieritettävyydestä näyttämällä pienen siivun seuraavasta kuvasta.
Le Pulse -toiminto puolestaan tuo esiin muiden käyttäjien toimia. Jos joku esimerkiksi katsoo jotain tuotetta, katsomisesta vierii esiin ilmoitus muille käyttäjille. Tämä on varsin näppärä keino tuoda esiin satunnaisia tuotteita kaupasta. Toisten käyttäjien suosittelut tulevat myös näkyviin, mikä on tietysti kauppiaiden kannalta hyvä asia.
Tuotemäärän lisääntyessä ja Betassa olevien pienten puutteiden kohentamisen jälkeen homma saattaa näyttää jo aivan toiselta. Jään innolla odottamaan palvelun kehittymistä.
Vartin mittaisen tutustumisen aikana en tehnyt muita muistiinpanoja, joten kertokaa omista Fruugo-kokemuksista kommenttien muodossa.
Muuta luettavaa
Avania on oululainen verkkokaupan ja Internet-palveluiden asiantuntija.

