Aihepiirin ‘Uutiset’ arkisto
Verkkokauppatilasto kertoo verkkokaupan kasvusta
Suomalaiset ostivat verkkokaupasta vuonna 2008 tavaraa 1,4 miljardilla eurolla. Edellisestä vuodesta kasvua kertyi 8%. ASML:n ja Itellan tilastojen mukaan verkkokauppa on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Tilastossa on yhdistetty Itellan tilastoja ja selvityksiä, ASML:n ja Tilastokeskuksen tilastoja sekä Otantatutkimuksen ja TNS Gallupin tutkimustuloksia.
Työkalu verkkomaksuvaihtoehtojen vertailuun
Törmäsin sattumalta Optimointi-foorumilla erittäin hyödylliseen, ilmeisesti MyCashflown Ismon väsäämään excel-taulukkoon, jonka avulla verkkokauppias voi näppärästi vertailla eri verkkomaksuvaihtoehtojen hintaeroja. Työkaluun voi määrittää keskiostoksen arvon ja ostotapahtumien määrän vuodessa, joten sen avulla löydät parhaan ratkaisun omaan verkkokauppa
Itella: Ulkomaisten verkkokauppojen suosio räjähti
Kun Smilehouse paria päivää aiemmin ilmoitti suomalaisten verkkokauppojen hyvästä menestyksestä joulumarkkinoilla, päräytti Itella ilmoille tiedotteen, jonka mukaan ulkomaisten verkkokauppojen osuus koko verkkokaupan tavaramyynnistä kasvoi neljännekseen eli tuplaantui. Tämän vuoden puolella on erilaisia verkkokauppatutkimuksia ilmestynyt viikoittain. Kaikilla tutkimuksen tekijöillä on omat motiivinsa, eikä kaikkia tutkimustuloksia kannata aivan sinisilmäisenä uskoa. Myöskään tutkimustapoja ei useinkaan ole esitelty riittävällä tarkkuudella, jotta niitä voisi tarkastella kriittisesti.
Kotimaiset verkkokaupat pärjäsivät hyvin jouluna
Smilehousen tutkimuksen mukaan kotimaiset verkkokaupat menestyivät hyvin jouluna. Tutkimukseen vastaajista 54% ilmoitti ostaneensa pelkästään kotimaisista verkkokaupoista ja 23% pääosin kotimaisista verkkokaupoista. Niistä, jotka eivät ostaneet verkosta, 35% ilmoitti syyksi halun tutustua tuotteeseen myymälässä, 17% ei löytänyt tuotetta verkosta ja 8% halusi välttää toimitusmaksut.
Itellan verkkokauppatutkimus 2009
Itella toteutti jälleen jo perinteeksi muodostuneen verkkokauppatutkimuksen, jossa tutkitaan kuluttajien mieltymyksiä verkko-ostoksilla. Vuonna 2007 tutkimus paljasti, että kuluttajia arvelutti vielä verkkokauppojen tietoturva. Vuonna 2008 tietoturvan merkitys oli laskenut, mutta tutkimuksessa selvisi, että miehet ja naiset odottavat verkkokaupalta eri asioita. Miehet arvostavat mahdollisuutta vertailla tuotteita sekä laajaa tuotevalikoimaa. Naiset puolestaan hakevat joustoa ajankäyttöön. Vuoden 2009 merkittävin tutkimuslöydös oli puolestaan se, että kuluttajat päätyvät ostoksille tiettyyn verkkokauppaan tunnettuuden ja maineen tai suosittelujen takia.
EU aikoo helpottaa verkkokaupankäyntiä
EU-komissio aikoo poistaa esteet rajojen yli tapahtuvalta verkkokaupankäynniltä. Tällä hetkellä maiden erilainen kuluttajalainsäädäntö sekä arvonlisäveroon liittyvät ongelmat haittaavat maasta toiseen tapahtuvaa kaupankäyntiä. Internetissä tapahtuva kaupankäynti on selvästi kasvussa, mutta rajat ylittävässä kaupankäynnissä on ongelmia. Komission selvityksen mukaan kolmasosa EU-maiden kansalaisista on tehnyt ostoksia verkossa. Pohjoismaat ovat muita maita edellä, sillä niissä jopa 90% netinkäyttäjistä on ostanut verkosta viimeisen kuuden kuukauden aikana. Suosituimpia verkosta ostettavia asioita ovat matkailuun ja majoitukseen liittyvät tuotteet ja palvelut. Vuonna 2006 jopa 70% sähköisestä kaupankäynnistä tapahtui Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa.
Lähde: STT
Fruugon Beta-version testi
Yllätyi taannoin positiivisesti, kun sain kuin sainkin tunnukset Fruugon suljettuun Beta-testiin. Niille jotka eivät tiedä, Fruugo on suomalaisten suunittelema verkkokauppapalvelu, josta kuluttaja pystyy helposti tilaamaan tuotteita omalla kielellään tuotteiden ja kauppiaiden sijaitessa eri puolilla Eurooppaa. Fruugo siis kokoaa kauppiaat yhteen ja tarjoaa heille yhteisen markkinapaikan. Idea on hyvä, mutta millä mallilla on toteutus?
Suomen Verkkomaksut uudisti hinnoitteluaan
Suomen Verkkomaksut Oy uudistaa maksupalvelunsa hinnoittelua. Aiemmin heidän palveluunsa on kuulunut aloitusmaksu sekä kuukausimaksu. Nyt aloitusmaksu on poistettu ja jäljellä on enää kuukausimaksu 59€ ja tapahtumakohtainen 0,35€:n maksu. Lisäksi korttimaksuihin tulee 2%:n provisio kauppahinnasta. Maaliskuun ajan Suomen Verkkomaksut tarjoaa muuten yhden kuukausimaksuttoman kuukauden palvelun tilanneille verkkokauppiaille.
Verkkokaupan vuosi tiivistettynä
MyCashflown blogissa tiivistettiin mallikkaasti vuoden aikana verkkokaupan maailmassa tapahtuneet asiat. Hieman vähemmän alaa seuranneilta lienee jäänyt huomaamatta verkkokaupparatkaisuja tarjoavien tahojen välinen kinastelu esimerkiksi markkinaosuuksista. Vuoden aikana on myös syntynyt lisää kilpailua alalle, minkä seurauksena meillä verkkokauppojen parissa työskentelevillä on käytössämme suurempi ja ennen kaikkea parempi valikoima työkaluja verkkokaupan perustamiseen.
Uusi opas verkkokaupan perustamiseen
Clover Shop -verkkokauppaohjelmiston tekijä Apilaratas Oy on julkaissut oppaan verkkokaupan perustamista suunnitteleville kauppiaille. Oppaassa esitellään verkkokaupan termit ja määritelmät sekä kerrotaan yleisemmin verkkokaupankäynnistä. Opas kertoo verkkokaupan perustamisen eri vaiheista kaunistelematta, joten se on hyvää luettavaa kaikille verkkokaupasta kiinnostuneille.
