Verkkokaupan maksutavat vertailussa
Verkkokauppiaille on nykyään tarjolla paljon erilaisia maksutapoja valittavaksi verkkokauppaansa. Tarjolla on eri maksutapoja yhteen kokoavia palveluita, sekä laskulla ja luotolla maksamisen mahdollistavia palveluita. Palveluissa on eroa niiden perimien kk-maksujen, provisioiden sekä mahdollisten maksuaikojen osalta.
Pankeilla on luonnollisesti omat suorat maksumahdollisuudet, joita tarjotaan verkkokauppiaille vaihtelevin hinnoin. Pankkien maksupalvelut jätettiin kuitenkin pois tästä vertailusta, koska hintojen metsästäminen pankkien sivuilta osoittautui työlääksi operaatioksi.
Maksupalveluiden hinnoittelut muuttuvat ajan myötä, joten kannattaa panna merkille, että tämä artikkeli on kirjoitettu syyskuussa 2011.
Lähes kaikki palveluntarjoajat tarjoavat alla olevien pakettien lisäksi tarpeiden mukaan räätälöityjä paketteja.
Luottokunta

Luottokunnalta löytyy verkkokauppaan tarkoitettu palvelupaketti avausmaksulla, kk-maksulla sekä tapahtumakohtaisella maksulla varustettuna. Lisäksi kannattaa huomioida, että testitunnuksista joutuu pulittamaan rahaa: 3kk hintaan 150e (alv 0%). Luottokunnan palvelut mahdollistavat maksamisen Visa ja MasterCard -korteilla.
Aloitusmaksu 85e
eStandard-paketti verkkokauppiaalle 41,90e / kk
Testitunnukset 150e
Transaktiokohtainen vähimmäisprovisio 0,04e
Korttimaksuprovisio 0,45% – 1,95%
Tilitysaika 5 pankkipäivää
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Kaikki yleisimmät verkkokauppaohjelmistot ja -palvelut
Suomen Verkkomaksut
Suomen Verkkomaksujen maksupalvelu kokoaa yhteen suuren määrän erilaisia maksutapoja. Pakettiin kuuluu seuraavat maksutavat:
Kaikkien suomalaisten pankkien verkkomaksupainikkeet
Luottokortit Luottokunnan kautta (Visa, Visa Electron, MasterCard ja Eurocard)
Klarna
Collector
Netposti e-lasku
PayPal
Ei aloitusmaksua
59e/kk
Transaktiokohtainen maksu 0,35€ – 0,50€ riippuen maksutavasta
Provisio 2%-3% riippuen maksutavasta (ei verkkopankkimaksuissa)
Tilitysaika vaihtelee riippuen maksutavasta (2-15 päivää)
Klarna ja PayPal vaativat omat sopimuksensa kyseisten palveluntarjoajien kanssa, mutta ne voidaan siis lisätä Suomen Verkkomaksujen pakettiin.
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, Clover Shop, VirtueMart, Drupal + Übercart, ZenCart, osCommerce, PrestaShop
Checkout
Checkout tarjoaa kaksi erilaista valmista maksupakettia. Pankkipaketti sisältää pankkien maksupainikkeet, Neocard-luottokortin, Joustorahan sekä APE-Kukkaron. Hieman kalliimpi Laajapaketti sisältää lisäksi luottokorttimaksut Visa-, Eurocard- ja Mastercard-korteilla.
Ei aloitusmaksua
Pankkipaketti 25€/kk ja Laajapaketti 45€/kk
Transaktiokohtainen maksu 0,35€
Korttimaksuprovisio 2% / maksutapahtuma
Tilitysaika 2 – 45 päivää riippuen maksutavasta. Pisimmät tilitysajat ovat mobiilimaksulla ja APE-kukkarolla.
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, osCommerce, ZenCart, Drupal + Übercart, Clover Shop, VirtueMart, PrestaShop
Maksuturva
Maksuturvan paketteja ovat Basic ja Gold. Basic sisältää pankkien verkkomaksupainikkeet ja Gold lisäksi Visa ja Mastercard -maksut.
Ei avausmaksua
Basic 39€/kk ja Gold 89€/kk
Luottokorttien transaktiomaksu ja provisio Gold-paketissa: 1,9% + 0,50€
Verkkopankkimaksujen transaktiomaksu: Basic: 1,50€, Gold: 1€
Tilitysaika ei ole tiedossa
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, OpenCart, ZenCart, VirtueMart, osCommerce, WordPress, Clover Shop
Klarna
Klarna tarjoaa kahta erilaista maksutapaa: lasku ja osamaksu. Laskulla maksettaessa tilauksen loppusummaan lisätään tietty Klarnalle menevä euromäärä. Myös osamaksulla maksettaessa Klarna kasvattaa kokonaissummaa ja ottaa siten omansa asiakkaalta.
Tarkemmat hinnat saa pyytämällä Klarnalta tarjouksen.
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, OpenCart, osCommerce, PrestaShop, Oxid, Drupal + Übercart, Veyton, VirtueMart, WordPress, XT-commerce, ZenCart
Everyday verkkomaksu
Everyday verkkomaksu on uusimpia tulokkaita verkkomaksurintamalla. Se tarjoaa verkkokauppiaille maksuttoman maksupalvelun, joka mahdollistaa asiakkaille keskimäärin 45 päivän korottoman maksuajan tai vaihtoehtoisesti maksamisen osissa, jolloin everyday lisää osamaksuihin korkoa.
Ei avausmaksua
Ei kuukausimaksua
Ei tapahtumakohtaista provisiota
Tilitysaika viikko
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, osCommerce, VirtueMart, OpenCart, PrestaShop
http://www.everyday.fi/verkkomaksu/index.php
eMaksut
Suomen Maksuturva Oy:n tarjoama eMaksut on maksupalvelu, joka kerää yhteen pankkimaksuvaihtoehdot sekä korttimaksun. Saatavilla on kaksi pakettia ja molempiin kuuluu kk-maksu sekä transaktiokohtainen maksu. Palvelussa tapahtumakohtainen tilitys tapahtuu alkuperäisellä viitenumerolla.
Ei aloitusmaksua
Pankkinapit 49€/kk, Pankkinapit + korttimaksut 69€/kk
Transaktiokohtainen maksu 0,50€
Korttimaksuprovisio 1,90%
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Ei tietoa
PayPort
PayPort tarjoaa maksutavoiksi laskun ja osamaksun. PayPort tarjoaa jopa 60 päivän korottoman maksuajan verkkokaupan asiakkalle. Asiakas saa päättää laskun saatuaan haluaako hän maksaa tilauksensa osissa.
Ei aloitusmaksua
Ei kuukausimaksua
Ei tapahtumakohtaista provisiota
Tilitysaika muutama päivä
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Magento, osCommerce ja XT-Modified
PayPal
PayPal on suuri kansainvälinen maksuvälityspalvelu, jonka kautta hoituvat näppärästi kansainväliset korttimaksut. Kaikille suomalaisille asiakkaille tämä maksutapa ei ole niin tuttu, että verkkokauppa voisi turvautua pelkästään PayPaliin.
Ei aloitusmaksua
Ei kuukausimaksua
Transaktiokohtainen maksu 0,35€
Provisio 1,9% – 3,4%
Rahat siirtyvät PayPal-tilillesi, josta ne voi nostaa esimerkiksi pankkitilillesi
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
Kaikki yleisimmät ohjelmistot ja palvelut
Moneybookers
Moneybookers on kansainvälinen maksupalveluita välittävä toimija, jonka palvelun kautta voi maksaa useilla eri korteilla: Visa, MasterCard, AmericanExpress, JCB, Diners Club, Visa Electron. Lisäksi maksamaan pystyy suomen oloissa Nordean verkkomaksu sekä tilisiirto.
Ei aloitusmaksua
19,90€ / kk
Transaktiokohtainen maksu 0,25€
Provisio 1,90% – 2,90%
Rahat siirtyvät Moneybookers-tilillesi, josta saat nostettua ne tilillesi.
Maksutapa saatavilla seuraaviin verkkokauppaohjelmistoihin:
mm. Magento, osCommerce, PrestaShop, OpenCart, VirtueMart, ZenCart
Mikäli tästä vertailusta on epähuomiossa jäänyt pois jokin maksutapa, mainitsethan siitä kommenttiosiossa, niin lisätään listaan.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Avania on oululainen verkkokaupan ja Internet-palveluiden asiantuntija.










13.10.2011 at 17:26
Hei,
voisin (yrittää) tästmentää, että Maksuturvan saa OpenSource julkaisualustoihin vain aivomati oyn kautta, jolloin sillä on ikävänkin suuri avausmaksu. “Valmiskauppoihin” se näyttää sisältyvän ilman avausmaksua (basic).
Jos Teillä on tiedossanne tapa saada WordPressiin mikään näistä maksutavoista ilman kohtuutonta avausmaksua, niin haluaisin tietää.
Terveisin,
Mikko
31.10.2011 at 11:21
Hei Mikko.
Esim. avoimen lähdekoodin OpenCart verkkokauppaan saa ilmaisena tuon maksuturvan täältä.
Näyttää tukevan vieläpä kaikkia OpenCart:n versioita
30.11.2011 at 17:44
Onko kenelläkään kokemuksia tuosta PayPortista? Klarnan toisia kauppiaita hylkivään ja toisia suosivaan, sekä välistä asiakaspalvelun suorastaan amatörimäiseen toimintaan täysin kyllästyneenä alan miettiä muita vaihtoehtoja.
30.11.2011 at 17:52
Itselläni ei ole vielä PayPortista kokemuksia ja kuulisin myös mielelläni, jos joku on sitä käyttänyt.
19.01.2012 at 3:43
Maksuturvan basic maksaa nykyään 39 €/kk &gold 89€/kk. Vaikkei suoraa asennusmaksua ole, näyttää ohjelmistolisäosa Magentolle maksavan hulppeat 120 €..
19.01.2012 at 12:45
Kiitos tiedosta Ilkka! Päivitin artikkeliin oikeat hinnat.
23.01.2012 at 17:39
Onpa uskottomattomat kulut pikkukauppiaalle laittaa verkkokauppa pystyyn!?
Tuo Everyday ja PayPort lienevät ainoat varteenotettavat vaihtoehdot. Noistakin puuttuu ilmeisesti heti-maksu toiminto.
Vaikka asiakas saakin ilmaista maksuaikaa niin suurin osa haluaisi maksaa tuotteensa heti. Asiakkaat on opetettu maksamaan tuote etukäteen niin nyt ne pitää opettaa uudelleen laskulle;)